sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Aina energinen ja innostunut Aliisa.
Alli

Täytti eilen 8 vuotta. 

sunnuntai 20. joulukuuta 2015

En vaan voi ymmärtää,että ihan pian on joulu.
Aika kuluu nopeasti.

Kuukaudet vaihtuu niin että ei meinaa perässä pysyä.
Puolet kouluvuodesta on takana,nyt on aika levätä.
On todella ylpeä meidän jokaisesta koululaisesta.

Päivisin ei tylsää hetkeä ehdi tulla.
Kuinka monesti nostan keittiön tuolit pöydälle,että sitten imuroinnin jälkeen pesen lattiat.
Yhtä monesti lasken tuolit lattialle ja huomaan etten sitten taaskaan ehtinyt pestä lattioita. 

Joulustressiä ei ole ja päätin ettei myöskään tule!
 


lauantai 12. joulukuuta 2015







On leivottu pipareita,paljon ja useasti.
Ja paljon niitä on myös syöty.

Aamupäivällä paistettiin kahdeksan pitsaa. Jokainen sai tehdä oman pitsansa.
Myös Wilmalla oli oma pitsa,minipitsa.

torstai 3. joulukuuta 2015

Jokaisella lapsella on oma joulukalenteri,mutta lisäksi tein yhteisen.

Jokaiselle päivälle jotain mukavaa tekemistä.

Eilen oli kaurakeksien leipominen.



maanantai 30. marraskuuta 2015

Oona.
Cheerleading.
Kisat.

Äiti silmät kyynelissä kenraaliharjoituksissa.
Äiti silmät kyynelissä kisoissa.
Äiti silmät kyynelissä kun katsotaan esitystä videolta.

Taitava ja reipas Oona.



torstai 26. marraskuuta 2015




Reipas metsäeskari.
Tulee kotiin reippaalla mielellä,välillä myös naama aivan kuraisena,mutta ei haittaa menoa.

Eräänä päivänä kotimatkalla löytyi joulupukin partaa. 

maanantai 23. marraskuuta 2015


Tästä hetkestä oli ehdottomasti saatava kuva.
Kaikki lapset pelasivat yhdessä korttia,KAIKKI!

Eihän se mitään täydellistä ollut alusta loppuun,mutta kuka sitä odottaakaan?

Heitä on monta ja he ovat eri ikäisiä.
Jokainen vasta opettelevat elämän taitoja.

On ihanaa kun välillä voi tehdä yhden lapsen kanssa jotain ihan kaksin.
On ihanaa napata muutama lapsi ja lähteä heidän kanssaan kauppaan.
On ihanaa kun voi tehdä jotain kaikkien kuuden kanssa yhdessä. Ehkä se ei ole rauhallista ja hiljaista,mutta se on ihanaa. Se on meidän elämää.

Välillä elämä koettelee.
Sillä yritänkin nauttia pienistä asioista ja pienistä onnistumisen hetkistä. 
Mutta tiedätkö,me selvitään mistä vaan.

Ostin kirjan.
Erityisherkkä lapsi. 

Jokainen lapsi on erilainen.
 
Haluan oppia ymmärtämään lapsiani vieläkin paremmin.
Haluan oppia joka päivä jotain uutta.


perjantai 20. marraskuuta 2015

Eemeli täytti tällä viikolla 6 vuotta
Synttärilahjaksi Eemeli sai rannekellon.
Vedenpitävän,oranssin rannekellon,se on Eemelin lempiväri.

Eemeli osaa jo aika hyvin kellonaikoja,on ihan itse opetellut.
Ja on jo jonkin aikaa toivonut omaa rannekelloa.

 
Lunta


Päivällä oli niin ihanaa kun satoi lunta,kauniita isoja lumihiutaleita.

Maa on valkoinen ja heti on valoisampaa.

Lapset ulkoilivat useamman kerran.

Iltapäivällä laitettiin jouluvaloja ulos.

Nyt saunaan!
 
 

maanantai 16. marraskuuta 2015

Tänään on ollut hyvä päivä!
Tuntuu että tämä maanantai on ollut aivan erityisen mahtava maanantai. 

Elämä on taas välillä niin heittänyt mutkia matkaan,että kyllä välillä pitää olla päiviä,kun voi sanoa että tänään on ollut erityisen hyvä ja onnistunut päivä!


 Ja viimein mulla on uusi toimiva kamera käytössä.

sunnuntai 8. marraskuuta 2015



Isänpäivä.

Meillä ei ollut isänpäivä kakkua,koska meillä ei iskä kakusta pidä. Mutta iskän toiveesta paistettiin kinkku. 

Reissuun ei lähdetty,kun Aliisa oli juuri kipeä. Aika näyttää tuleeko joku muukin vielä kipeäksi.

Tänään ulkoiltiin yhdessä,koko perhe. Haravoitiin ja siivottiin pihaa.

Kaikki lapsetkin osallistuivat.

Hyvä päivä!

Tästä on hyvä aloittaa huomenna uusi viikko.

 ♥

lauantai 31. lokakuuta 2015

perjantai 30. lokakuuta 2015

Perjantai.
Sauna.
Yksi pieni nukahti ennen saunaa sohvalle.
Ja toinen pieni heti saunan jälkeen sohvalle. Molemmat vierekkäin. Hetken päästä toinen roikkui puoliksi lattialla.
Rauha.
Hiljaisuus.

Kaikki väsyneitä arkiviikon jälkeen.
Yläkerta hiljeni nopeasti.

Huominen.
Lauantai-ilta on varmasti ihan toinen juttu!
Iltapala olohuoneessa.
Naurua.
Iloa.
Putous.



keskiviikko 28. lokakuuta 2015

tiistai 13. lokakuuta 2015

Ei kiirettä,eikä aikatauluja.
Piiloleikkiä taskulampun kanssa pimeässä pihassa koko perheen kanssa.
Rauhallisia aamuja.

Syysloma



tiistai 6. lokakuuta 2015




Kahtena aamuna on kiireellä etsitty paksumpaa vaatetta lapsille.
Kylmä ja pakkasta.

Kovin on kiirettä pitänyt. Blogissa on ollut hiljaista.
Ei vaan ehdi tai sitten ei vaan ajatus luista.

Välillä mä niin vihaan nykyaikaa,ihan liikaa kaikenlaisia laitteita. Tietokone ja netti. Pitää kirjautua ja liittyä milloin mihinkin tiliin ja luoda tunnuksia. Ihan liikaa mulle,pää on välillä niin pyörällä. En pysy perässä,enkä ymmärrä läheskään kaikkea. Ärsyttävää!

Välillä ajattelen että olisin mielummin elänyt aikaa kun vedetkin kannettiin sisälle. No,ehkä hiukan liioittelen mutta ymmärrät varmaan mitä tarkoitan :)

Ulkona paistaa aurinko.
Täytyy kerätä kaikki valo talteen. Pitkä ja pimeä syksy ja talvi edessä. 

Mukavaa viikkoa sinulle!


keskiviikko 23. syyskuuta 2015




Syksy.

Sadevaatteita.
Kumisaappaita,silti välillä kastuneita vaatteita.

Kuistilla kasa housuja ja takkeja,märkiä ja kuraisia.
Taas etsitään lisää kuivia ja puhtaita.

Sitten voi taas ulkoilla.
 

tiistai 15. syyskuuta 2015


Kiire.
Ainakin pään sisällä.

Ja kyllä sen myös kalenterista huomaa.
Se on tämä syksy.

Kiire aiheuttaa stressiä.
Ja kun on stressiä,niin pienikin huoli tai murhe tuntuu suurelta.

Välillä pyykinpesu jää myöhäiseen iltaan/yöhön.
Välillä täytyy lähteä nukkumaan hyvin aikaisin.

Kaiken tämän hulinan keskellä koitan nauttia pienistä asioista,ne antaa voimia ja ne tekevät iloiseksi.


Herään ja herätän lapsia,alakerrassa tuoksuu jo kahvi.

Bussipysäkillä:"Äiti onko sun kylmä? Minä lämmitän sinua." 
Ja saan lämpimän halauksen.

Kerhon ja eskarin välissä kahvit ulkona ystävän kanssa.
 

maanantai 14. syyskuuta 2015

Yhtenä päivänä satoi koko päivän kaatamalla vettä.

Neljä tuntia metsässä,eskarissa sateessa.

Kun päästiin kotiin.

Eemeli: "Mä jään vielä hetkeksi ulos leikkimään."


sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Perunapelto ja multaiset sukat.


Ämpärit täyttyivät perunoista ja kilpailtiin kuka löytää suurimman perunan.

Savusauna oli lämmin ja lapset kävivät myös uimassa.

Sivun näyttöjä yhteensä